Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

RSS

25.09.2013 00:42

Onni ja Sira ovat pari kertaa vierailleet äidin luona. Onni oli yötäkin ja yö meni hienosti. Muru vähän oli sitä mieltä, että "älä nyt aivan karvoihin ui", mutta muuten ei ollut mitään ongelmia. Kaikki pennut ovat kasvaneet hienosti - niin kuin pitääkin.

Meidän kohtutulehdukset eivät sitten loppuneetkaan kesään, vaan Hani leikattiin muutama viikko sitten. Tulehdus oli aivan alussa, mutta kun Hania ei voi käyttää jalostukseen ja ikääkin alkaa olla jo, niin leikattiin perjantai-illan kunniaksi. Onneksi Hani on toipunut hienosti leikkauksesta.


Kaikki tytöt ovat aivan karvattomia. Karva pöllyää sekä talon sisällä että talon ulkopuolella. Ostin nimittäin karvankuivauspuhaltimen, jolla saa hyvin kuivattua koiran ja samalla irtoaa tehokkaasti irtokarvat.

 


Kommentoi



11.08.2013 14:42

Koti on hiljentynyt: kaikki pennut ovat lähteneet maailmalle. Viimeinen eli B.L. Sweet Treasure eli Siro lähti eilen. Haikea, mutta toisaalta onnellinen olo; kaikki pennut saivat ihanat kodit ja omistajat, joiden kanssa varmasti ollaan yhteydessä myöhemminkin. Jännä, kun Elvis oli lähtenyt ja Siro jäänyt enää yksin pennuista kotiin, lopetti Taika imettämisen kuin seinään. Sitä ennen meni aina pentujen luo tissiä tarjoamaan.

Keskiviikkona kävi Siron luona Sira-sisko kylässä. Oli ihana seurata, miten hyvin tyttöjen leikit sujuivat.

Sira on sijoituksessa melkein naapurissa :) mikäs sen mukavampaa.

Toivon kaikille pennun omistajille terveitä ja onnellisia vuosia näiden rakkaiden pentujen kanssa.


Kommentit (2)Kommentoi



Oiva-isä vieraili
30.07.2013 20:10

Isä eli Black Lilla´s True Treasure kävi katsomassa pentujaan ennen kuin ne lähtevät maailmalle. Tapaaminen meni hienosti. Pennut aluksi arastelivat, mutta pian kaula pitkällä tutkittiin tulijaa.

Pennut kävivät viime viikolla silmäpeilauksessa ja pentutarkastuksessa Kuopiossa. Tuloksena oli kaikilla lievä CRD.


Kommentoi



Pennut 6 vk
24.07.2013 17:17

Pennut ovat olleet nyt paljon ulkona. Onneksi on taas alkanut lämmetä hieman nuo ilmatkin. Huomenna on eläinlääkärireissu. Peukut pystyyn, että kaikki olisi OK... Seuraavassa 6 vk kuvat:

Varsin virkeää porukkaa, kun pitäisi saada kaikki kuvaan ja vielä katsomaan samaan suuntaan. Se oli tänään aivan mahdoton tehtävä :D

Seuraavassa poseeraukset:

Black Lilla´s Sleeps With Sheeps eli Onni tai Ossi :D

Black Lilla´s Son Of True Angel eli Onni

Black Lilla´s Shadow Of The Moon eli "Elvis"

Black Lilla´s Sweet Treasure eli Tyttö-Y

Black Lilla´s Sound Of Silence eli Sisko-tyttö 

Kuvia illan leikeistä:

 


( Päivitetty: 24.07.2013 21:32 )

Kommentit (1)Kommentoi



Pennut 5 vk
17.07.2013 20:50

Kuvat kertovat kuulumiset paremmin kuin tuhat sanaa... Meillä kasvetaan, syödään, leikitään ja nukutaan.

Mummin hoidossa <3

'

Pitäähän sitä kokeilla, onko nuo Murun karvat (hermot) miten venyvät... 

Siivoamassa 

Minun nimeni on Black Lilla´s Sleeps With Sheeps 

Kiipeilyä

Onni Oivan poika eli Black Lilla´s Son Of True Angel

Black Lilla´s Sound Of Silence


( Päivitetty: 17.07.2013 21:03 )

Kommentoi


Black Lilla´s Wonderful Dream, Blomlane´s Down With Love, Sandcastle´s Belle Belief ja Pitkäsaaren Luna
©2017 Black Lilla´s kennel - suntuubi.com